Antti Tuisku ja Kaija Koo esiintyvät pesisstadioneilla

Viihdeuutiset · Stara.fi

Ensi kesänä järjestettävä Pesisstadion Live tuo Antti Tuiskun ja Kaija Koon pesäpallostadioneille. Monivuotiseksi kaavailtu konserttikiertue järjestetään kesällä 2022 Hyvinkään Pihkalan pesäpallostadionilla, Imatran Ukonniemen pesäpallostadionilla ja Sotkamon Hiukan pesäpallostadionilla.

Pesisstadion Liven esiintyjinä nähdään Antti Tuiskun ja Kaija Koon lisäksi myös myöhemmin julkaistava kolmas esiintyjä. Tapahtumat järjestetään yhteistyössä paikallisten pesäpalloseurojen kanssa. Konserttien lanseeraaminen osuu hyvin myös maailman suomalaisimman urheilulajin satavuotisjuhlien ohjelmaan.

Ensimmäinen konsertti järjestetään Hyvinkäällä lauantaina 11. kesäkuuta 2022. Seuraavat konserttipäivät ovat Sotkamossa lauantaina 16. heinäkuuta ja Imatralla 20. elokuuta. Pesäpallostadionit tarjoavat loistavat miljööt isojen konserttien järjestämiselle, sillä ne ovat valmiiksi aidattuja ja niistä löytyy kentän lisäksi myös istumakatsomot.

– Saimme idean toteutukseen Yhdysvalloista, missä baseball-areenoita on onnistuneesti hyödynnetty isojen konserttien järjestämiseen jo vuosia. Ajattelimme, että pesäpallostadionit toimivat vähintään yhtä hyvin! Idea sai heti kannatusta sekä mukaan kysytyiltä artisteilta että paikallisilta pesäpalloseuroilta. On ollut mahtavaa lanseerata Suomeen uutta konseptia hyvässä yhteishengessä paikallisten pesäpalloseurojen kanssa, toteaa Pesisstadion Live -konserttien promoottori Timo Isomäki.