Gluteenittomia pizzoja testattiin Kouvolassa – tyrmistyttävä tulos

Ruoka Terveys Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Kouvolan kaupungin terveysvalvonta perehtyi heinä-syyskuussa 2021 ravintoloiden gluteenittomina myytäviin pizzoihin. Projektin tarkoituksena oli selvitää, olivatko pizzat oikeasti gluteenittomia. Projektin perusteella vain pieni osa Kouvolan alueen pizzerioiden ja ravintoloiden pizzoista oli todella gluteenittomia.

Yhteensä kahdenkymmenen pizzan näytteistä vain kuusi oli gluteenittomia, neljä erittäin vähägluteenisia ja loput kymmenen sisälsivät gluteenia. Osassa gluteenipitoisuudet olivat korkeita.

– Tuotteiden valmistukseen oli mietitty erilaisia toimintatapoja, mutta usein gluteenittomien pitsojen valmistukseen käytettiin samoja välineitä kuin tavanomaisten pitsojen, jolloin mahdollisuus gluteenikontaminaatioon oli suuri. Lisäksi joissakin pitsoissa käytetty kebabliha sisälsi gluteenia sisältäviä raaka-aineita, tiedotteessa kerrotaan.

Tiedotteessa huomautetaan, että keliaakikon on voitava luottaa gluteenittomana myytävän ruoan olevan varmasti gluteenitonta. Jokaiselle projketiin osallistuneelle ravintolalle lähetettiin omien näytteiden tulokset, ja heille annettiin ohjausta gluteenittomien tuotteiden valmistamisesta. Tärkeää on huomioida gluteenikontaminaation esitäminen esimerkiksi puhtain pinnoin, käsin ja työvälinein, sekä käyttää valmistuksessa erillisiä työskentelyvälineitä ja raaka-aineita.