Emma Gaala siirtyy toukokuulle – myös paikka vaihtuu

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Suomalaisen musiikkialan palkintojuhla Emma Gaala oli tarkoitus järjestää ensi vuonna helmikuun alussa Helsingin Hartwall Arenalla. Nyt tapahtuman päivämäärää on kuitenkin päätetty siirtää huonontuneen koronatilanteen vuoksi.

Emma Gaalan uusi päivämäärä on 6. toukokuuta. Samalla myös tapahtumapaikka siirtyy Hartwall Arenalta Helsingin jäähallille. Tapahtuman esiintyjät pysyvät näillä näkymin ennallaan, eli lavalla nähdään muun muassa Chisu, Lauri Tähkä ja Blind Channel.

– Saamme varmasti toukokuulle rakennettua ikimuistoisen Emman hienojen kotimaisten taiteilijoiden ja maailman parhaan suomalaisen musiikin ympärille niin, että myös liveyleisö pääsee nauttimaan juhlasta, kommentoi Musiikkituottajien apulaisjohtaja Tommi Kyyrä.

Emma Gaalaan liput ostaneille lähetetään automaattisesti uudet liput helmi-maaliskuun aikana. Tänä vuonna Emma-ehdokkuuksia kahmivat eniten Ellinoora, Gasellit, Haloo Helsinki! ja Viivi.