Koronan kotitestit paikoin loppuneet – lisää on kuitenkin tulossa

Terveys Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Kotikäyttöön tarkoitettuja koronan pikatestejä etsivät ovat joutuneet törmäämään jouluviikolla karvaaseen pettymykseen. Esimerkiksi Helsingissä testit ovat loppuneet useimpien päivittäiskauppojen ja apteekkien hyllyistä. Sosiaalisen median ryhmissä on jaettu tietoa siitä missä kaupoissa testejä voisi vielä olla jäljellä.

Ylen mukaan Boson-yhtiön antigeenitestejä on kuitenkin toimitettu Suomeen noin miljoona kappaletta lisää. Maahantuoja Pamark Group lennätti erän Finnairin koneessa tiistaina. Ennen vuodenvaihetta Suomeen on tarkoitus saada vielä uusi miljoonan kappaleen erä, ja saman viikkotahdin on tarkoitus jatkua tammikuussa.

Uuden erän kerrotaan olevan parhaillaan matkalla myyntiin. Riippuu kuitenkin erinäköisistä tekijöistä, kuinka pian ne ehtivät eri kauppojen hyllyille ympäri Suomen.

– Suuri massa on satoina pieninä toimituksina logistiikassa: tullauksessa, huolinnassa, varastoinnissa, purussa, lavoituksessa, uudelleenpakkauksessa, kauppojen keskusvarastossa tai kauppiaiden varastoissa, kertoi Pamark Groupin toimitusjohtaja Minna Åman-Toivio Ylelle.