Hamstraaminen on vakava mielenterveysongelma – miljoonat kärsivät siitä

Lifestyle Terveys · Terhi Piiroinen

Hamstraaminen voi olla seurausta traumasta tai muusta mielenterveysongelmasta. Yhdysvalloissa on isoäiti, joka kärsii vakavasta hamstrausongelmasta 19 miljoonan muun amerikkalaisen tavoin. Yleensä pelkkä siivoaminen ei auta, vaan ongelmaan on puututtava mentaalisella tasolla.

Eläkkeellä oleva Martha asuu Teksasin San Antoniossa. Hänen kaunis omakotitalonsa kätkee sisälle kammottavan salaisuuden. Nainen elää säkkien ja pahvilaatikoiden keskellä. Hän rakastaa vaatteiden ja korujen keräilyä, mutta tavaran hamstraaminen on lähtenyt käsistä.

Isoäiti on viettänyt aikaansa tyttärensä kodissa munuaissiirron jälkeen. Kaikki kuitenkin haluaisivat, että Martha voisi muuttaa takaisin omaan kotiinsa. Se vaatii kuitenkin perusteellisen siivouksen ja putkiremontin. Kaikki lähtee liikkeelle mielenterveyden kuntouttamisesta.

Marthalla on taustallaan pettymys perheen perustamisen suhteen ja hän yrittää paikata puuttuvaa palaa elämässään tavaraa haalimalla. Hän saa avukseen moniammatillisen työryhmän ja talo tyhjennetään. Hän karsii tavaroitaan 11 rekkalastillisen verran.