Yllätyskäänne oikeudessa: Dr. Dren vaimo saa avioerossa 100 miljoonaa dollaria

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Hiphopin suuriin nimiin lukeutuvan Dr. Dren, eli Andre Youngin avioliitto Nicole Youngin kanssa on päättynyt. Pariskunnan omaisuutta on jaettu oikeudessa yli vuoden ajan. He olivat naimisissa 24 vuotta.

Räppäri joutuu maksamaan vaimolleen erossa sata miljoonaa dollaria, eli 88 miljoonaa euroa. Hän maksaa summan kahdessa 44 miljoonan euron erässä. Kyse on viidesosa koko artistin yli 720 miljoonan euron suuruisesta omaisuudesta. Vaimo on syyttänyt rap-artistina, tuottajana ja levy-yhtiön johtajana omaisuutensa hankkinutta Dr. Dretä lukuisista kaltoinkohteluista, TMZ uutisoi.

Dr. Dren vaimo tulee saamaan myös pariskunnan Malibun talon, lukuisia luksusajoneuvoja, koruja ja moottoripyörän. Dren omaisuus on osituksen jälkeen edelleen mittava ja hän omistaa seitsemän kiinteistön lisäksi oikeudet osakkeisiin, musiikkiinsa ja kuuteen ajoneuvoonsa.