Heavy metalin suurnimi Manowar Suomeen – konsertti siirtyy päivällä

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Heavy metalin isoihin nimiin lukeutuva Manowar saapuu Suomeen. Yhtyeen ilmoitettiin alun perin esiintyvän Helsingissä 2. huhtikuuta, mutta nyt konsertin on paljastettu siirtyvän päivällä.

Manowarin Suomen keikka on osa yhtyeen Crushing the Enemies of Metal -kiertuetta. Kiertueella juhlistetaan muun muassa yhtyeen debyyttialbumi Battle Hymnsin 40-vuotissyntymäpäivää. Yhtye esiintyy Helsingin Hartwall -areenalla sunnuntaina 3. huhtikuuta 2022.

Liput konserttiin saapuvat myyntiin 14. tammikuuta kello 10. Yhdysvalloissa vuona 1980 perustettu Manowar on yksi sankarihevin tunnetummista yhtyeistä. Vuonna 1984 Guinnessin ennätystenkirjaan maailman äänekkäimmän keikan soittaneena yhtyeenä noussut Manowar on myynyt maailmanlaajuisesti yli 20 miljoonaa albumia.