Suomalaisilla on uusi suosikki-viinimaa – Chile menetti ykköspaikan

Ruoka Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Suomalaiset ovat perinteisesti suosineet Chilestä peräisin olevia viinejä. Alkon julkaisemien tuoreiden tilastojen perusteella suomalaisten suosikki viinimaista on kuitenkin vaihtunut, sillä Chile putosi viime vuonna pois ensimmäiseltä sijalta.

Alkon mukaan Italia nousi joulukuussa suurimmaksi eurooppalaiseksi viinin alkuperäismaaksi. Aikaisemmin kärjessä ollut Chile putosi toiselle sijalle. Suosiota kasvattivat myös neljännelle sijalle noussut Saksa ja kuudennella sijalla oleva Portugali.

Samppanjan litramyynti kasvoi Alkossa lähes 18 prosenttia edellisvuoteen verrattuna. Yksi vuoden 2021 ilmiöistä Alkossa oli Italialaisen proseccon nousu espanjalaisen cavan ohi. Roseekuohuviinien myyntilitrat nousivat jopa yli 50 prosenttia. Italiassa toimii yrityksiä, josta suomalaiset voivat tilata viinejä etämyynnillä suoraan kotiovelleen laillisesti.

Alkon suurimmat viinin alkuperäismaat 2021

1. Italia



2. Chile



3. Espanja



4. Saksa



5. Ranska



6. Portugali



7. Australia



8. Etelä-Afrikka