Naista syytetään Applen toimitusjohtajan stalkkaamisesta – lähetti uhkaavia kuvia

Digi Ohhoh! · Tim Isokivi

Yhdysvaltojen Virginiassa asuvaa naista syytetään oikeudessa teknologiajätti Applen toimitusjohtaja Tim Cookin vainoamisesta. Oikeus on langettanut 45-vuotiaalle naiselle lähestymiskiellon.

Virginialaisnaisen kerrotaan vainonneen Tim Cookia yli vuoden ajan. Alkuun vainoaminen ilmeni lähinnä twiitteinä, joissa nainen väitti olevansa Cookin vaimo, ja että heillä on yhteisiä lapsia. CNN-uutissivuston mukaan vainoaja myös lähetti Applen toimitusjohtajalle lähes 200 sähköpostiviestiä.

Viestien sävy oli toisinaan uhkaava. Yhdessä sähköpostissa nainen lähetti Cookille kuvia käsiaseesta ja ammuksista uhkaavan viestin kera. Viime lokakuussa vainoaja ilmestyi Cookin kodin ulkopuolelle ja palasi myöhemmin takaisin, vaikka vartijat ajoivat hänet tiehensä.

Lokakuussa tapahtuneen välikohtauksen yhteydessä pidätetty nainen oli vihjannut poliiseille saattavansa olla väkivaltainen. Syytteen mukaan vainoaja oli myös yrittänyt rekisteröidä Cookin nimissä tekaistuja yrityksiä.