Friends & Brgrs avaa uusia ravintoloita – mukana Lahti ja Vantaa

Ruoka · Tim Isokivi

Suomalainen hampurilaisiin erikoistunut ravintolaketju Friends & Brgrs laajentaa tänä vuonna toimiaan. Ketjun tavoitteena on avata tänä vuonna 10 uutta ravintolaa ja palkata yli 300 työntekijää.

Uusia ravintoloita avataan ainakin Lahteen, Vantaan Myyrmäkeen ja Helsingin Lauttasaareen sekä Itäkeskukseen. Muiden uusien ravintoloiden sijainnit ovat vielä toistaiseksi auki. Vuonna 2014 perustetulla Friends & Brgrsillä on tällä hetkellä 18 ravintolaa ja noin 300 osa- ja kokonaisaikaista työntekijää eri puolilla Suomea.

Friends & Brgrsin toimitusjohtaja Peter Fagerholmin mukaan yhtiön konseptina valmistaa kaiken ruoan itse kotimaisista ja tuoreista raaka-aineista. Tämä tarkoittaa myös sitä, että ketju palkkaa muita samantyylisiä ravintoloita enemmän henkilökuntaa. Katso alla video Tampereen ravintolan avaamisesta.