Kuningatar Elisabetin vahanukke onkin kalju – paljastui hattua nostamalla

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Julkkiksista ja muista tunnetuista henkilöistä saatetaan tehdä aidon näköisiä vahanukkeja. Yksi kabineteista löytyy Saksan Hampurista, jossa on myös kuningtar Elisabetia esittävä vahanukke. Nyt maailman pisimpään vallassa olleen monarkin päästä paljastuu yllättävä yksityiskohta.

Kuningatar Elisabetin Panoptikumin vahamuseon nuken hatun alla on kalju. Syy on siinä, että vahateoksille ei kannata asentaa hiuksia koko päähän, mikäli heille tulee hattu. Hiukset ovat kallis materiaali, jonka asentaminen on työlästä.

Museonjohtajana työskentelevä Susanne Faerber tietää, että kalju kuningatar voi järkyttää ihmisiä, mutta kyseessä on kuitenkin pelkästään taideteos. Hattu päässä kukaan ei huomaa tai tiedä salaisuutta. Hänen mukaansa monella muulla tunnetulla vahanukella on myös kalju hatun alla, Morgen Post uutisoi.