NASA paljasti: Avaruusasema ISS putoaa mereen vuonna 2031

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

ISS eli Kansainvälinen avaruusasema on kiertänyt Maapalloa vuodesta 1998 saakka. Nyt NASA on paljastanut avaruusaseman lopettavan toimintansa noin kahdeksan vuoden päästä. Kansainvälinen avaruusasema pysyy toiminnassa vuoden 2030 loppuun saakka.

Vuonna 2030 asema on tarkoitus pudottaa Tyynen valtameren Nemon pisteenä tunnetulle syrjäiselle alueelle. NASAn mukaan Kansainvälisen avaruusasema tullaan korvaamaan kaupallisilla avaruusasemilla. BBC:n mukaan Nemon piste on sen syrjäisen sijainnin vuoksi toiminut eräänlaisena avaruusalusten hautausmaana.

Alueelle on pudotettu lukuisia vanhoja sateliitteja ja avaruusromua, kuten käytöstä poistettu venäläinen avaruusasema Mir. Viiden eri avaruushallinnon yhteistyönä valmistunut Kansainvälinen avaruusasema on ollut miehitettynä. vuodesta 2000 saakka. Aseman mikropainovoimalaboratoriossa on tehty yli 3 000 tutkimusta. Aseman oli alun perin määrä olla käytössä korkeintaan vuoteen 2024 saakka.