Suvi Pitkäsellä rankka sairasteluputki – ollut terve viimeksi elokuussa

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Suomalaisjulkkis Suvi Pitkänen elää muutosvaihetta elämässään. Nainen toivoo, että vaikeat ajat olisivat pian takana ja elämä helpottaisi. Suurin asia on hänen läpikäymänsä ero kihlatustaan Marko Sompista. Hän on oppinut, että elämää ei kannata elää jatkuvasti julkisuudessa.

– Tälläset muutokset on isoja ja vaikeita, mutta joskus pakollisia. Onni ei ole yksinkertainen asia. Joskus tein sen virheen, että elin yhden suhteen julkisuudessa, kaikki oli mediassa vauvan syntymästä häihin. Jokainen riita ruodittiin somessa ja mediassa. Se oli äärimmäisen raskasta. Sen jälkeen päätin pitää yksityiselämäni enemmän yksityisenä ja tästä syystä esimerkiksi tätä asiaa en ole somessa puinut, Pitänen avaa.

Suvi Pitkänen on sairastellut paljon. Hänellä on ollut flunssaa ja koronaa vuoronperään viime vuoden elokuusta lähtien. Nainen on jälleen flunssassa ja toivoo, että pääsisi nauttimaan etelän lämmöstä muutaman viikon ajaksi. Hän ei kuitenkaan kerro tarkempaa syytä sairastelukierteelle.

– Alkuvuosi on alkanut aika rankasti, mutta kaikki on hyvin. Tuli vastaan sellainen sanonta kuin että: ”Muutos on alussa vaikeeta, keskellä sotkuista ja lopulta kaunista.”