Renny Harlin ohjaa kauhuelokuvan – päärooleissa Hollywood-tähtiä

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Suomalaisohjaaja Renny Harlinilla on parhaillaan monta rautaa tulessa. Parhaillaan The Bricklayer -elokuvaa työstävä Harlin on kiinnitetty tulevan Carrier-kauhuelokuvan ohjaajaksi.

Carrier-elokuva kertoo perheestä, joka pakenee pienelle saarelle kaaosta aiheuttavaa outoa ilmiötä. Heidän ongelmansa kuitenkin vasta alkavat luullussa turvapaikassa. Elokuvan ovat Deadline-sivuston mukaan käsikirjoittaneet Josh Campbell ja Matt Stuecken, jotka muistetaan muun muassa 10 Cloverfield Lane -elokuvasta.

Carrierin päärooleissa nähdään muun muassa Hellboy-roolistaan tunnettu Ron Perlman, Insidious-elokuvissa näytellyt pitkän linjan kauhutähti Lin Shaye ja Superman Returns -näyttelijä Kate Bosworth. Elokuvaa kuvataan Euroopassa syksyllä 2022. Harlinilta on tulossa lähivuosina myös muun muassa jälkituotannossa oleva The Refuge ja Komisario Palmu -elokuva.