Hämmästyttävä näky – koiranpentu syntyi vihreänä

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Kanadassa on hämmästelty epätavallisen väristä koiranpentua. Bulldoggin pentu syntyi nimittäin sisarustensa tavanomaisesta värityksestä poiketen kirkkaan vihreän sävyisenä.

Nova Scotiassa asuvien Trevor Mosherin ja Audra Rhysin mukaan heidän Freya-koiransa synnytti ensin seitsemän pentua. Pariskunnan putsatessa Freyaa koiraemo alkoi kuitenkin synnyttää jälleen. Pian maailmaan saapui kahdeksas pentu, jonka pelättiin alkuun syntyneen kuolleena.

Pentu alkoi pian liikkua, mikä ei ollut ainoa ihme. Koiranpentu nimittäin osoittautui vihreän väriseksi. Trevor kertoo Global News -lehdelle tuntevansa olonsa onnekkaaksi siitä, että hän pääsi todistamaan jotain niin ihmeellistä.

Koiranpentujen syntyminen vihreänä on erittäin harvinaista, mutta ei suinkaan mahdotonta. Pennun väritys on tosin alkanut jo haalistua, ja todennäköisesti koira muuttuu perinteisemmän näköiseksi vartuessaan.