Hyvinkäällä mitattiin 12 astetta lämmintä – samaa aurinkonannaa luvassa lisää

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Hyvinkään Hyvinkäänkylän säähavaintoasemalla mitattiin 12 astetta lämmintä eilen sunnuntaina kolmen aikaan iltapäivällä. Normaalisti tähän aikaan vuodesta alueella on keskimäärin kaksi astetta lämmintä. Suomessa mitattiin muutenkin huimia lämpötiloja, kun lämpötila nousi monella paikkakunnalla yli 10 asteen viikonloppuna.

– Jopa Inarin Lapissa lämpötila nousi sunnuntaina +7,7 asteeseen, Forecan meteorologi Joanna Rinne kertoo ja lupaa, että auringonpaiste jatkuu koko viikon.

Yhtä mahtaviin lämpötiloihin voidaan päästä alkuviikosta maan etelä- ja keskiosassa päiväsaikaan. Öisin on pakkasta edelleen koko maassa. Vaihtelu hidastaa lumien sulamista.

– Ennusteiden mukaan torstaista alkaen Suomessa alkaa puhaltaa lämmittävä, Norjan vuoriston suunnalta tuleva föhn-tuuli. Lapissakin lämpötilat nousevat reilusti niin, että viikonloppuna päivälämpötilat saattavat olla koko maassa lähellä 5 astetta, jopa 5 ja 10 asteen välillä.