Oscar-palkittu Hollywood-legenda William Hurt kuoli 71-vuotiaana

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Muun muassa Marvel-seikkailuista ja lukuisista palkituista elokuvista tunnettu näyttelijä William Hurt on kuollut. Pitkän linjan Hollywood-tähti oli menehtyessään 71-vuotias. Uutisen William Hurtin kuolemasta kertoi hänen poikansa Will.

Tähden kuolinsyytä ei ole kerrottu, mutta Willin mukaan hän menehtyi rauhassa kotonaan luonnollisiin syihin. Deadline-sivuston mukaan näyttelijällä diagnosoitiin vuonna 2018 eturauhassyöpä. William Hurt teki ensimmäisen elokuvaroolinsa scifidraamassa Altered States vuonna 1980, minkä jälkeen hän oli tuttu näky erityisesti draamarooleissa.

Viime vuosina hän tuli tunnetuksi Thaddeus Rossin roolista Marvel-elokuvissa The Incredible Hulk, Captain America: Civil War ja Avengers: Endgame. Vuonna 1986 Hurt voitti parhaan miespääosan Oscarin elokuvasta Hämähäkkinaisen suudelma.