Amanda Harkimo poseerasi Thaimaassa – tyylikkäässä uimapuvussa

Viihdeuutiset · Stara.fi

Realityjulkkis Amanda Harkimo tunnetaan monista realitysarjoista niin Suomessa kuin Ruotsissakin, ja television lisäksi näyttävä brunette on ollut aktiivinen myös sosiaalisessa mediassa. Suomessa Amanda on nähty viime aikoina melko usein upeissa kuvissa, mutta nyt vuorossa ovat lomakuvat Thaimaasta.

Amanda poseeraa nyt Koh Taon maisemissa reissulla, jonka alku koki melkoisia vastoinkäymisiä koronatestien takia. Lopulta monien vaiheiden jälkeen reissu toteutui ja lopulta se venyi melkoisesti suunnitellusta Jokerien otteluiden peruunnuttua Ukrainan sodan vuoksi. Tähän mennessä Amanda on viettänyt Thaimaassa jo puolitoista kuukautta.

Temptation Island ja Martina ja hengenpelastajat -ohjelmissa sekä Ruotsin Paratiisihotelli-ohjelmassa nähty Amanda Harkimo on työskennellyt jo pitkään myös DJ:nä erilaisissa tilaisuuksissa ja muun muassa jääkiekko-otteluissa. Kesällä 2019 Amanda vietti vauhdikasta elämää Kumipallo 4000 -road tripillä, jossa hänet kuvattiin muun muassa Lamborghinin ja Mercedes-Benzin ratissa.