Helsinki-Vantaan lentoasema uudistuu – terminaaleista 1 ja 2 luovutaan

Matkailu Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Lentoasemayhtiö Finavia on tiedottanut Helsinki-Vantaan lentoaseman uudistuvan. Kaikki lennot keskitetään yhteen terminaaliin, ja käyttöön otetaan turvatarkastusta muuttavaa uutta teknologiaa.

Uudistuksen myötä nykyisistä terminaaleista 1 ja 2 luovutaan vielä tämän vuoden aikana. Siirtyminen uusiin tiloihin tapahtuu kahdessa vaiheessa kevään ja kesän aikana. Maalis-toukokuussa laajennettuun terminaaliin siirtyvät muun muassa terminaali 2:ssa toimivat Finnair, Air Baltic ja British Airways.

Kesäkuussa alkavan toisen vaiheen aikana muun muassa Norwegian ja SAS siirtävät toimintonsa uusiin lähtö- ja tuloauloihin. Yhden terminaalin toimintamalliin siirrytään viimeistään 30. kesäkuuta.

– Keskitämme kaikkien lentojen lähtöselvitykset ja matkatavaroiden luovutukset viime joulukuussa avattuun uuteen terminaalilaajennukseen ja sen upean puukaton alle. Matkustamisesta tulee helppoa ja sujuvaa, Helsinki-Vantaan lentoasemajohtaja Ulla Lettijeff kertoo tiedotteessa.

Lentoaseman turvatarkastuksen uuden läpivalaisu- ja nesteanalysointilaitteiston ansiosta käsimatkatavaroista ei enää tarvitse ottaa pois elektroniikkaa ja nestepusseja. Uuden teknologian ohella matkustamista nopeuttavat turvatarkastuksen kapasiteetin kaksinkertaistuminen ja uusi automaattilinjasto.