Upea timelapse-video – revontulet valaisivat talvimaisemaa

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Revontulet ovat talvisin tuttu näky niin Suomessa kuin muillakin pohjoisilla alueilla. Niitä on päästy ihastelemaan kevään aikana muun muassa Yhdysvaltojen pohjoisimmassa osavaltiossa, Alaskassa.

Valokuvaaja Vincent Ledvina ikuisti helmi- ja maaliskuussa revontulia Fort Yukonin luonnonkauniissa maisemissa. Hän ikuisti kahdeksan yön aikana yhteensä 8 000 valokuvaa, joista hän koosti näyttävän timelapse-videon.

Videolla kirkkaana hehkuvat revontulet tanssivat Alaskan ilta- ja yötaivaalla, valaisten alapuolella olevaa talvista maisemaa. Ledvina julkaisi myös reaaliaikaisen videon 5. maaliskuuta Fort Yukonin yläpuolella hehkuneista revontulista.