Duudsoneiden Jarno edusti Lontoossa: ”Ripaus Hollywoodin taikaa”

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Duudsoneista tuttu Jarno Laasala on yllättänyt faninsa sosiaalisessa mediassa. Hän oli nimittäin edustamassa Hollywood-tähtien rinnalla ohjaajasuosikki Michael Bayn tuoreen Ambulance -elokuvan kutsuvierasensi-illassa Lontoossa.

Jarno Laasala jakoi kuvia punaiselta matolta Instagramissa. Kuvissa nähtiin paitsi Duudsonit-tähti itse, myös esimerkiksi elokuvassa näyttelevät Eiza Gonzáles, Jake Gyllenhaal ja Yahya Abdul-Mateen II. Laasala kertoo päässeensä ensi-iltaan Finnkinon Leffamaailman ansiosta.

– Jännää päästä kokeen jälleen ripaus Hollywoodin taikaa. Ja ihanaa et matkustaminen ulkomaille on taas helpompaa, koronapasseja ei oo kysytty matkalla kertaakaan, Laasala kirjoitti.

– Pääsin eilen Lontooseen Bad Boys ja Transformers ohjaaja Michael Bayn uuden The Ambulance leffan ensi-iltaan aistiin tunnelmia ja kurkkaan leffan Bayn ja näyttelijöiden kanssa. Sinisen maton jännitys oli kutkuttava ja teki hyvää, tähti jatkoi.

Ambulance -elokuvassa seurataan kahta ryöstäjää, jotka päätyvät pieleen menneen keikan päätteeksi varastamaan ambulanssin. Muun muassa Transformers ja Bad Boys -elokuvista tunnetun Bayn ohjaama toimintajännäri sai Suomen ensi-iltansa 25. maaliskuuta.