Atomic Kitten -laulaja harkitsi itsemurhaa – menetti talonsa holtittoman rahankäytön vuoksi

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Atomic Kitten -tyttöbändistä tunnettu Kerry Katona työskentelee nykyisin mainoskasvona, kolumnistina ja lifestyle-opastajana. Hän on selättänyt huumausaineaddiktion ja noussut henkilökohtaisesta konkurssista.

Viiden lapsen 41-vuotias äiti menetti kartanonsa vuonna 2008 henkilökohtaisen konkurssin vuoksi. Hän ei pystynyt maksamaan verorästejää. Hän oli vähällä tehdä itsemurhan, koska tunsi niin suunnatonta häpeää.

– Kukaan ei opettanut minulle rahankäyttöä. Minulle ei opetettu taloustaitoja koulussa, eikä äitini puhunut asiasta. Minulla oli kirjanpitäjä, ja luotin koko varallisuuteni heidän käsiinsä. Sain tietää konkurssista vasta sinä päivänä, kun talouteni asetettiin konkurssiin, Katona sanoo surullisena Steph’s Packed Lunchin haastattelussa.

Hänen kaikki rahansa olivat menneet huumeisiin, eikä nainen voinut maksaa 82.000 punnan suuruisia mätkyjä. Hän kertoo luottaneensa vääriin ihmisiin. Hän ei ole yllättynyt, että yhä useampi talousongelmiin luisunut suunnittelee itsemurhaa. Kerry Katona on elävä esimerkki siitä, että asiat voidaan myös järjestää.