Netflix menetti valtavasti tilaajiaan – ensimmäinen kerta kymmeneen vuoteen

Digi Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Suoratoistopalvelu Netflixin suosio kasvoi korona-aikana, mutta nyt tilanne vaikuttaa olevan toinen. Yhtiö on menettänyt merkittävästi tilaajia ensimmäistä kertaa yli kymmeneen vuoteen.

Netflixin osavuosikatsauksessa palvelun kerrotaan menettäneen vuoden 2022 ensimmäisellä neljänneksellä 200 000 tilaajaa. Yhtiön mukaan osasyy tähän oli Netflixin sulkeminen Venäjällä. Tilaajamäärän ennustetaan vielä vähenevän kuluvalla neljänneksellä kahdella miljoonalla.

Netflix varoittaa hankaloittavansa jatkossa suoratoistopalvelun tilien jakamista ystäville ja sukulaisille. Yhtiön mukaan noin 100 miljoonaa taloutta rikkoo Netflixin sääntöjä salasanojaan jakamalla. Yhtiö suunnittelee myös edullisempaa tilausmuotoja, jossa asiakkaille esitetään mainoksia elokuvien ja sarjojen lomassa.