Telia poistanut jo 1,7 miljoonaa puhelinpylvästä – eivät katoa kokonaan maisemasta

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Puhelinpylväät alkavat lankapuhelinpalveluiden katoamisen vuoksi olemaan harvinaisempi näky suomalaismaisemissa. Teleoperaattori Telian mukaan se on poistanut kierrätykseen jo yli 1,7 miljoonaa puhelinpylvästä.

Telian mukaan puhelinpylväiden kierrätys siirtyi loppusuoralle yhtiön lopetettua lankapuhelinpalvelut vuonna 2019. Tarpeettomaksi käyneiden pylväiden purkaminen on kuitenkin jatkunut Telialla jo lähes 15 vuoden ajan. Ensimmäiset miljoona pylvästä poistettiin vuosina 2008-2014.

Kaapelia on runsaan 10 vuoden aikana poistettu yli 80 000 kilometriä, mikä riittäisi parikin kertaa maapallon ympäri. Puhelinpylväät eivät kuitenkaan kokonaan katoa suomalaisesta maisemasta. Telian käyttöön jää noin 70 000 pylvästä, jotka palvelevat esimerkiksi kallioisessa maastossa sijaitsevia tukiasemia.

Puhelinpylväiden käyttöikä on noin 40 vuotta. Pylväiden uusiokäyttö on tarkkaan rajattua pitkän käyttöiän takaavan suojakäsittelyn vuoksi, ja käytännössä ne käsitellään ongelmajätteenä. Telian projektipäällikkö Markku Harjulan mukaan tämä on syynä sille, miksi pylväitä ei voida luovuttaa pyynnöistä huolimatta esimerkiksi laituri- ja mökkirakentajien käyttöön.