Palokunnan tie mökille voi olla pitkä ja hidas – vältä tapaturmia ennakkoon

Lifestyle Terveys · Terhi Piiroinen

Suomalaiset viettävät yhä enemmän aikaa mökeillä. Omilla valinnoilla tapaturmia voidaan ehkäistä myös mökkiympäristössä. Mökillä oma paloturvallisuusosaaminen korostuu.

Parasta turvallisuusosaamista on se, että palot ehkäistään käsittelemällä tulta ja kaasulaitteita huolellisesti ja valvotusti. Oleellista on havaita tulipalo nopeasti ja osata toimia oikein. Palon havaitsemisen avainasemassa ovat palovaroittimet. Palovaroitin on syytä mökilläkin olla jokaisessa tilassa, jossa nukutaan.

Varoittimien toiminta kannattaa testata aina mökille tullessa. Tulipalotilanteessa on elintärkeää, että myös satunnaiset mökkivieraat osaavat hätätilanteessa poistua mökistä nopeasti ja turvallisesti.

– Palokunnan tie mökille voi olla pitkä ja hidas. Siksi mökillä on syytä olla riittävästi alkusammutusvälineitä. Sammutuspeite, käsisammutin, sankoruisku ja saavillinen vettä ovat keinoja, joilla tuli saadaan sammutettua – kunhan kaikki ovat sammutustaitoja myös opetelleet, sanoo Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön turvallisuusviestinnän asiantuntija Juha Hassila.