Kissaemo varastettiin eläinsuojasta Kankaanpäässä: ”Toivomme saavamme kissan takaisin pentujensa luo”

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Kankaanpään Eläinsuojeluyhdistykseen on kohdistunut melkoisen röyhkeä rikos. Yhdistyksen kissasuojaan murtauduttiin keskiviikon ja torstain välisenä yönä. Suojasta varastettiin kissaemo Lumi.

Erityisen järkyttävän tapauksesta tekee se, että Lumen pienet pennut tarvitsevat edelleen emoaan. Eläinsuojeluyhdistyksen mukaan kissoja oli myös päästetty vapaaksi ja osa emoista oli niin järkyttyneitä, etteivät ne päästäneet pentujaan nisille. Yksi tiineenä ollut kissa myös synnytti ennenaikaisesti.

Yhdistys on tehnyt poliisille rikosilmotiuksen, ja suojan valvontalaitteistoa on lisätty. Tapauksesta uutisoineen Iltalehden mukaan teosta epäillään Lumi-kissan omistanutta henkilöä.

– Toivomme edelleen saavamme kissan takaisin pentujensa luo. Pennuilla ei siis ole välitöntä hätää, mutta emon poissaolo näkyy, eläinsuojeluyhdistyksen Facebook-sivulla kerrottiin.