Poliisi ja Retkiratsia valvovat koulujen päättäjäisiltana Nuuksiossa

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Metsähallitus järjestää yhdessä poliisin kanssa Retkiratsia-valvontatempauksen Nuuksion kansallispuistossa lauantaina 4. kesäkuuta. Länsi-Uudenmaan poliisin eräyhteyshenkilöistä, Metsähallituksen erätarkastajasta ja asiakaspalveluväestä koostuva partio kulkee kansallispuiston reiteillä koulujen päättäjäisiltana ja muistuttaa hyvistä retkeilytavoista.

– Retkiratsia-valvontatempauksia on järjestetty jo useana vuotena. Asiakkailta on tullut hyvää palautetta ja valvontaa toivotaan kansallispuistoon säännöllisesti, sanoo erikoissuunnittelija Liisa Neuvonen Metsähallituksesta.

– Suurin osa retkeilijöistä käyttäytyy fiksusti, mutta Nuuksiossa on myös ikävää ja välinpitämätöntä käyttäytymistä, jolla on vaikutusta luonnon rauhaan ja retkeilijöiden viihtyvyyteen. Retkiratsiassa jalkaudumme maastoon opastamaan ja keskustelemaan retkietiketistä sekä mahdollisesti puuttumaan ylilyönteihin.

Opastamista on esimerkiksi tulentekoon, metelöintiin ja leiriytymiseen liittyvissä asioissa. Rikosilmoituksiin häiriöt ulkoilualueilla johtavat vain harvoin. Rikesakko voidaan määrätä luonnolle tai muille retkeilijöille haitallisesta toiminnasta, esimerkiksi roskaamisesta tai laittomasta tulipaikasta.