Pankkiautomaatti varastettiin Närpiössä Daltonien tyyliin – kettinki kiinni ja kaasu pohjaan

Ohhoh! · Tim Isokivi

Etelä-Pohjanmaan Närpiössä tutkitaan rikosta, jonka tekotapa muistuttaa Euran Daltoneina tunnettujen veljesten rikoksia 1990-luvulla. Kaupungissa yritettiin ryöstää pankkiautomaatti kettingin ja auton avulla aamuyön tunteina 4. heinäkuuta.

Närpiön Lidlin seinässä olleeseen pankkiautomaattiin oli varkaiden toimesta kiinnitetty kettinki. Sen toinen pää oli kiinnitetty Nissan Kubistar-pakettiautoon. Automaatti irrotettiin seinästä painamalla auton kaasu pohjaan.

Teko jäi kuitenkin poliisin termein törkeäksi varkauden yritykseksi. Ylen mukaan pankkiautomaatti oli nimittäin jätetty maahan, eivätkä tekijät saaneet rahoja sen sisältä.

Rikoksessa käytetyn valkoisen Nissan-pakettiauton rekisterinumero oli BXY-708. Ajoneuvo oli varastettu aikaisemmin samana viikonloppuna Kortesjärvellä. Pohjanmaan poliisi kaipaa vihjeitä ajoneuvosta ja tapahtumapaikalla aamuyöstä liikkuneista henkilöistä.