Matkustajakoneen kyljessä oli reikä – paljastui matkustajille vasta 14-tuntisen lennon jälkeen

Ohhoh! · Tim Isokivi

Dubaista Australiaan lentäneen koneen matkustajia odotti määränpäässä hurja näky. He saivat huomata matkustaneensa koneella, jonka kyljessä oli suurikokoinen reikä.

Emirates-lentoyhtiön matkustajakone Airbus A380 nousi ilmaan Dubaisssa 1. heinäkuuta ja laskeutui Brisbaneen 14 tuntia myöhemmin. Matkustajat kuulivat lennon alussa voimakkaan pamausta muistuttavan äänen. Lennon henkilökunta vakuutti matkustajille kuitenkin kaiken olleen kunnossa.

– Muistan kuulleeni meteliä, minkä jälkeen matkustamohenkilökunta katseli toisiaan huolestuneen näköisenä, lennolla ollut näyttelijä Lisa Kay kuvaili Twitterissä.

Lentäjät ottivat hieman ennen laskeutumista yhteyden lennonjohtoon ja kertoivat laskutelineen renkaan mahdollisesti räjähtäneen. Emirates vahvisti välikohtauksen USA Today -lehdelle. Lentoyhtiö kuvaili sitä tekniseksi viaksi.

Emiratesin mukaan renkaan räjähtäminen vahingoitti matkustajakoneen ulkokuorta. Lentoyhtiön mukaan se ei kuitenkaan vaurioittanut koneen runkoa tai rakenteen kestävyyttä. Näin ollen koneella voitiin laskeutua turvallisesti kentälle määränpäässä.