Nainen suoritti 150 autokoulun koetta muiden puolesta

Autot Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Iso-Britannian Carmarthenshiressä asuva nainen on tuomittu jokseenkin epätavallisista rikoksista. Hän myönsi suorittaneensa yhteensä 150 ajokoetta muiden puolesta ja tienanneensa tällä tavoin itselleen rahaa.

29-vuotias nainen suoritti ajokokeita muiden nimissä vuosina 2018-2020 muun muassa Swanseassa, Birminghamissa ja Lontoossa. Lopulta koepaikkojen henkilökunnat alkoivat epäilemään viliunkipeliä, ja asiasta aloitettiin poliisitutkinta. Tapauksia tutkineille viranomaisille kävi ilmi, että nainen tarjosi palveluita autokoulujen oppilaille joiden englanninkielen taito oli heikko.

Nainen kertoi oikeudessa pyytäneensä 700 puntaa eli noin 830 teoriakokeesta ja 800 puntaa eli noin 950 euroa ajokokeesta. Hänet tuomittiin teosta kahdeksan kuukauden rangaistukseen. BBC:n mukaan vilpillisin keinoin saadut ajo-oikeudet saatetaan mitätöidä viranomaisten toimesta.