Teini uhkaili Lapuan Pride-tapahtumaa sosiaalisessa mediassa – poliisi otti kiinni

Ohhoh! · Terhi Piiroinen

Lakeuden Sateenkaari ry:n Instagram-tilille tehtiin uhkauksia liittyen Lapualla viime viikolla järjestettyyn Pride-tapahtumaan. Uhkaukset julkaistiin 8. heinäkuuta. Yhdistystä uhattiin muun muassa ampumisella ja verilöylyllä.

Poliisi on jäljittänyt viestien lähettäjän. Eteläpohjalainen epäilty on otettu kiinni. Hän on alle 18-vuotias, mutta kuitenkin rikosoikeudellisessa vastuussa, eli yli 15 vuotta täyttänyt henkilö. Hän on esitutkinnassa myöntänyt kirjottaneensa uhkaukset.

Esitutkinta etenee syyttäjälle, joka päättää syytteen nostamisesta. Poliisi ei tiedota asiasta enempää. Lapualla on ollut levottomuuksia viime aikoina, kun äsken nuoret heittivät kotitekoisen putkipommin kirjaston tuulikaappiin. Sattumalta rakennuksessa oli samaan aikaan meneillään Pride-tapahtumaan liittyvä tilaisuus.