Suositun ES-energiajuoman maku muuttui – kylmäkaappiin muistokirjoitus

Ruoka Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Euroshopper Energy Drink -energiajuoma on noussut Suomessa suoranaiseen kulttimaineeseen. ES-lyhenteelläkin tunnettu juoma on nauttinut suosiosta kuluttajaystävällisen hinnan, iskevän punahopeisen ulkoasun ja sokerisen makunsa ansiosta.

Nyt ES-fanit ovat joutuneet kokemaan karvaan pettymyksen. Juoman reseptiä on muutettu, minkä vuoksi se on muuttunut vähäsokerisemmaksi. Osa sokerista korvataan keinotekoisilla makeutusaineilla, sukraloosilla ja asesulfaamilla.

Euroshopper-energiajuoman kokemaa muutosta on surtu paitsi sosiaalisessa mediassa, myös esimerkiksi Malmin K-Citymarketissa. TikTok-tähtenäkin tuttu kauppias Teemu Tikkala päätti kunniottaa alkuperäistä energiajuomaa viikon kestävällä hiljaisella hetkellä, jonka ajaksi ES-kylmäkaappi tyhjenee. Kaapin oveen kiinnitettiin muistokirjoitus, ja sen eteen on ilmestynyt jopa kukkia käsinkirjoitettujen viestien kera.

– Lepää rauhassa, makea prinssi. OG ES 2008-2022. ES energiajuoman resepti muuttuu vähäsokerisemmaksi. Uusi maku toistaiseksi vain lämpimässä, muistokirjoituksessa lukee.

 

@hrakauppias

Replying to @vist0o Kauppias ja ES-kaappi jää lomalle 25.7. asti

♬ My best friend Mary J. – Ville Lo v

@hrakauppias

Replying to @chayleh Kooste maistelulivestä. Mukana @Samuel Satomaa ja @kauppiashermanni

♬ original sound – hrakauppias