Anna Abreulta yhteisbiisi nousevan räppärin kanssa – esitetään kolmella kielellä

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Sekä suomea että portugalia puhuva Anna Abreu pääsee tuoreessa kappaleessaan käyttämään molempaa äidinkieltään. Paholainen (querido) -nimisessä kappaleessa on muutenkin kansainvälistä tunnelmaa, sillä siinä kuullaan myös englantia.

Abreun bilebiisiksi kuvailtu Paholainen (querido) julkaistaan perjantaina 22. heinäkuuta. Singlellä on mukana vierailemassa nouseva räppäri Averagekidluke, jolle on povattu jo kainsanvälistäkin uraa. Hän esiintyy Abreun kappaleella englanniksi.

– Ollaan pyöritty Averagekidluken kanssa samalla studiolla ja kiinnitin huomiota sen talenttiin, kun kuulin oven läpi miten se räppäs jotain biisiä. Tiesin heti et haluun Luken johonkin mun biisille ja tähän sille tuli täydellinen spotti, Abreu hehkutti tiedotteessa.

Abreu on tehnyt uraa musiikin parissa jo pitkään, sillä hän nousi julkisuuteen vuoden 2007 Idols-laulukilpailun myötä. Aikaisemmin Anna Abreu -nimellä esiintynyt tähti vaihtoi vuonna 2017 artistinimensä lyhyempään muotoon Abreu.