Vaarallinen ilmiö leviää maanteiden tunneleissa: ”Aiheuttaa hyvin vakavia vaaratilanteita”

Autot Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Fintraffic on muistuttanut, etteivät jalankulkijat, pyöräilijät ja sähköpotkulautailijat kuulu moottoriliikenteelle tarkoitettuihin maantietunneleihin. Kesän kerrotaan herättäneen osassa nuorisoa kiinnostusta tunneleita ja niiden kameroita kohtaan, mutta pienikin häiriötilanne voi johtaa niissä vakaviin vaaratilanteisiin.

– Näin kesäisin hälytyksiä aiheuttavat esimerkiksi tunneliin eksyneet jalankulkijat, pyöräilijät ja potkulautailijat. Kannattaa kuitenkin muistaa, että kevyt liikenne ja maantietunnelit eivät kuulu yhteen. Pahimmillaan asiaton oleskelu tunnelissa aiheuttaa hyvin vakavia vaaratilanteita. Tätä kannattaa painottaa vanhempana myös omalle jälkikasvulle, Fintraficin liikennekeskuspäällikkö Kari Tarkki kertoo.

Poliisitarkastaja Heikki Kallion mukaan maantietunneleissa jalan tai kevyillä liikennevälineillä liikkumisesta seuraa liikennevirhemaksu liikennerikkomuksesta. Jalankulkijalle ja pyöräilijälle voidaan myös määrätä liikennevirhemaksun sijaan sakko, jos teko voi aiheuttaa vaaraa muiden turvallisuudelle.

Tunneleissa on runsaasti turvalaitteita, kuten sammuttimia, kuulutusjärjestelmiä ja liikennekameroita. Niillä on merkittävä tehtävä liikenneturvallisuuden kannalta eikä niiden toimintaa tule siksi häiritä.

PS: Lue lisää autoista Jokamies.fi -verkkolehdestä.