Staran testissä Samsungin pieni videotykki The Freestyle

Digi Viihdeuutiset · Stara.fi

Viime vuosina televisioruutujen koko on kasvanut nopeasti teknologian kehittymisen ja hintojen alentumisen ansiosta. Kaikille ei kuitenkaan riitä edes 80-tuomainen televisioruutu. Silloin kyseeseen tulee Samsungin The Freestyle, joka on pienikokoinen ja jopa mukana kuljetettava videotykki. Aiemmista videotykeistä poiketen vain 830 grammaa painava laite on hyvin hiljainen ja pienen kokonsa ansiosta se on helppo asettaa lähes mihin tahansa. Stara testasi miten The Freestyle käytännössä toimii.

Kuva: Samsung, The Freestyle
Kuva: Samsung, The Freestyle

Ensivaikutelma yllättää, sillä laite on tosiaan hyvin pieni. Käyttöönotto on varsinkin diginatiiveille ja Samsungin laitteita aiemmin käyttäneille helppoa. Aikaisemmissa videotykeissä sekä kuvan saaminen suoraan että myös tarkaksi on tuottanut usein harmaita hiuksia, mutta tämä laite osaa muokata kuvan vaakatasoon, oikeisiin mittasuhteisiin (keystone) ja tarkaksi automaattisesti. Ominaisuus helpottaa merkittävästi laitteen asentamista nopeasti eri paikkoihin, mikäli se otetaan mukaan lomalle tai kokoukseen.

Staran tekstissä laitteella heijastettiin kuvaa olohuoneen seinälle, toimiston valkokankalle ja makuuhuoneen kattoon. Laitteen sisäänrakennettu äänentoisto riitti hyvin kaikissa näissä paikoissa, mutta konserttitaltioinnin katsomista varten kannattaa hankkia ulkoinen äänentoisto. Yksi The Freestylen merkittävistä ominaisuuksista on, että USB-PD-tekniikan ansiosta se toimi myös ulkoisilla virtapankeilla ilman verkkovirtaa. Tämä ominaisuus pääsee oikeuksiinsa, kun käyttäjän ei tarvitse kantaa mukana sähköjohtoja ja muuntajia.

The Freestyle testissä makuuhuoneen katossa.

Laitteeseen voi peilata sisältöä kännykästä, joten televisiosarjat ja vaikkapa elokuvat voidaan esittää videotykissä kätevästi puhelimesta. Parhaan hyödyn laitteesta saa, jos on jo valmiiksi suoratoistopalvelun asiakas. Mukana tulee Samsungin SmartTV, joka tarjoaa maksutta kanavia uutisista sarjoihin ja elokuviin. Ilman suoratoiston tilaustakin siis pärjää hyvin ainakin alussa.

YouTuben käyttäminen onnistui sekin melko kätevästi, joskin testissä YouTuben haku tuntui pätkivän. Laitteen valoteho on kokoon nähden mainio, mutta käyttö edellyttää varsinkin aurinkoisena päivänä jonkinlaisia pimennysverhoja. Iltahämärässä sen sijaan käyttö onnistuu myös ikkunoiden lähistöllä. Laitteeseen saa lisävarusteena adapterin, jolla sen saa kiinnitettyä vaikkapa kattoon tai neuvottelupöydän yläpuolelle. The Freestyler tuottaa jopa 100-tuumaisen tarkan kuvan. Laitteen hinta Suomessa on 999,00 euroa.