Anthrax perui Suomen keikat – kiertue olisi tullut liian kalliiksi

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Tunnetun yhdysvaltalaisen heeavy metal -yhtye Anthraxin oli määrä esiintyä lokakuussa Suomessa. Yhtye valmisteli Euroopan kiertuetta Municipal Wasten kanssa, ja pysähdyspaikkoihin kuuluivat myös Turku ja Oulu. Nyt keikat on kuitenkin peruttu.

Suomen esiintymisiä järjestäneiden TuskaLiven ja Grey Beardin mukaan peruuntumisen taustalla ovat logistiset vaikeudet ja kohonneet kulut. Peruuntuminen ei koske pelkästään Suomen keikkoja, vaan koko Euroopan kiertuetta. Lipun jo ostaneet voivat palauttaa lippunsa ostopaikkaan.

– Logististen ongelmien ja vuonna 2022 käsistä lähteneiden kustannusten vuoksi meillä ei valitettavasti ole muuta mahdollisuutta, kuin perua tulevan kiertueemme Euroopan osio, Anthrax kertoi tiedotteessa.

Anthrax perustettiin New Yorkissa vuonan 1981. Yhtye lukeutuu Metallican, Slayerin ja Megadethin rinnalla maailman tunnetuimpiin thrash metal -yhtyeisiin.