Taru sormusten herrasta: Mahtisormukset -sarja rikkoi katsojaennätyksen

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Amazonin suursarja Taru sormusten herrasta: Mahtisormukset alkoi Prime Video -suoratoistopalvelussa 2. syyskuuta 2022. J.R.R. Tolkienin teksteihin perustuva tuotanto on tiettävästi kaikkien aikojen kallein koskaan tehty televisiosarja. Taru sormusten herrasta: Mahtisormukset oli selkeästi hyvä sijoitus Amazonille.

Yhtiön mukaan sarja keräsi ensimmäisenä vuorokautena 25 miljoonaa katsojaa. Luku on Prime Videon historian suurin. Amazon julkaisi fantasiasarjan kaksi ensimmäistä jaksoa perjantaina yli 240 maassa. Yhtiö ei ole tarkentanut, katsoivatko yli 25 miljoonaa katselijaa molemmat jaksot kokonaan, vai sisältääkö lukumäärä myös katsomisen kesken jättäneet.

Taru sormusten herrasta: Mahtisormukset sijoittuu Tolkienin Keski-Maan toiseen aikaan 4 000 vuotta ennen Hobitin ja Taru sormusten herrasta -kirjojen ja elokuvien tapahtumia. Sarjasta julkaistaan uusi jakso viikottain 14. lokakuuta saakka. Amazonin suunnitelmissa on tuottaa suursarjaa viiden tuotantokauden edestä.