Khloe Kardashian sai pojan sijaissynnyttäjän avulla – isä entinen koripalloilijakihlattu

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Realitytähti Khloe Kardashian sai toisen lapsensa entisen kihlattunsa Tristan Thompsonin kanssa. Vauva saapui maailmaan sijaissynnyttäjän avulla elokuussa. Pienen poikavauvan itkua kuultiin äskettäin ensimmäisen kerran sosiaalisen median tilille julkaistulla videolla, muuten hänestä ei olla juurikaan hiiskuttu.

Nyt jo toistuvien uskottomuusongelmien vuoksi kihlauksensa purkaneella Khloella ja Tristanilla on entuudestaan neljävuotias tytär True. Uuden perheenjäsenen nimeä ei ole kerrottu julkisuuteen. Viime viikolla Khloe puhui ensimmäistä kertaa poikavauvastaan ja 38-vuotias äiti huokaisi rakastavansa kaikkia, jopa vaikeita puolia, vanhempana olemisessa.

– Lapseni haastavat minut ihmisenä, ja se, että pystymme muokkaamaan pienistä ihmisistä todella uskomattomia suuria ihmisiä, on kunnia ja lahja, hän kertoi Ellelle haastattelussa.

Pienokaisen nimeä ei ole vielä päätetty.