Huikea valoesitys festivaaleilla – dronet muodostivat valtavia hahmoja yötaivaalle

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Yhdysvaltojen Nevadan erämaassa järjestetään vuosittain Burning Man -festivaali. Tänä vuonna tapahtumassa todistettiin näyttävää valoesitystä, joka toteutettiin yhteensä jopa tuhannen dronen voimin.

Ilmassa lentäneet dronet muodostivat yön pimeydessä lukuisia kolmiulotteisia kuvia. Festivaalivieraat pääsivät hämmästelemään muun muassa valtavan kokoisia kasvoja, festivaalien tunnusomaista palavaa puuhahmoa ja kunnianosoitusta Burning Manin perustajiin lukeutuneelle edesmenneelle Larry Harveylle.

Drone-esityksestä vastasivat hollantilainen Studio Drift ja yhteensä noin 10 taiteilijaa. Tänä vuonna valoesityksen luomiseen käytettiin ennätysmäärä droneja. Maahan asennettujen latauslevyjen ansiosta valoesitystä voitiin jatkaa jopa tuntikausien ajan.