Thaimaa höllää koronarajoituksia – rokotetodistukset poistuvat pian

Matkailu · Terhi Piiroinen

Thaimaahan matkustavien turistien ja muiden vierailijoiden ei tarvitse enää näyttää koronarokotus- tai testitodistuksiaan. Lisäksi ihmisiä ei enää testata. Mikäli henkilöllä on todettu lievä tai oireeton koronavirus, ei hänen myöskään tarvitse eristäytyä, vaan jatkossa menetellään tavallisen flunssan tavoin.

Muutokset astuvat voimaan 1. lokakuuta, Bangkok Post uutisoi. Tämä helpottaa todennäköisesti myös lentokenttien toimintaa. Koronavirusrajoitukset ovat olleet tähän asti tiukkoja.

– Terveystarkastukset ja muut poikkeusjärjestelyt saattavat aiheuttaa viivästyksiä lentokentillä, raja-asemilla ja matkustettaessa muutenkin. Matkustajia kehotetaan varaamaan matkustamiseen tavanomaista enemmän aikaa, Ulkoministeriö on tiedottanut.