S-ryhmä alentaa sisäilman lämpötilaa kaupoissa – ja vähentää valaistusta

Ruoka Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Energiansäästö voi näkyä loppuvuodesta ruokakaupoissa asioidessa. S-ryhmä on ilmoittanut laskevansa yli tuhannen toimipaikkansa lämpötilaa yhdellä asteella. Lisäksi kaupoissa varaudutaan vähentämään sähkönkulutusta huippukulutuspiikkien aikana aamukahdeksalta ja iltaviideltä.

S-ryhmän mukaan sisämpötilan laskeminen asteella voi tarkoittaa toimipaikkatasolla jopa viiden prosentin laskua lämmitysenergian kulutuksessa. Koko kaupparyhmän tasolla se vastaa noin 800 sähkölämmitteisen omakotitalon vuosittaista sähkönkulutusta.

Sähkönkulutuksen tehohuippujen aikana S-ryhmä sitoutuu pienentämään ilmanvaihdon ilmamäärät minimiin ja säätämään valaistusta pienemmäksi. Uudet säästötoimenpiteet toteutetaan kiinteistöissä, joissa ne ovat teknisesti mahdollisia. Myös kauppojen henkilöstöä haastetaan ideoimaan vinkkejä energiansäästötalkoisiin.