Anniina Valtonen myöhästyi säälähetyksestä hengästyneenä – paljasti lopulta syyn

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Ylen aamu -lähetyksessä nähtiin torstaiaamuna yllättävä ja koominen tilanne. Uutisankkuri Ilkka Lahti pyysi Venla-palkitun meteorologi Anniina Valtosen studioon. Häntä ei kuitenkaan näkynyt.

– Ihan hetki kun odotellaan, saadaan Anniina Valtonen mukaan lähetykseen, Lahti totesi katsojille.

Valtonen riensi pian ruutuun hengästyneenä. Lahti kehotti häntä ottamaan hetken rauhassa. Valtonen hoitti säätiedotuksen lopultta ammattimaisesti, mutta joutui hieman pidättelemään nauruaan.

Valtonen avasi myöhemmin sosiaalisessa mediassa yllättävän tilanteen taustoja. Työpiste oli muuttanut studion läheisyydestä kauemmas studioon ja muutto oli vielä kesken, minkä vuoksi hän joutui kiirehtimään lähetykseen.

– Lisäksi muuton jäljiltä oli pukkarin avaimet hukassa eli melkein tein aamun lähetykset verkkareissa, Valtonen paljasti.