50 Centin kiertueen lämppärit paljastettiin – räppäri riemuitsee: ”Ylittää kaikki haaveet”

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Pitkän uran hiphopin parissa tehnyt Yhdysvaltalainen räppäri 50 Cent palaa marraskuussa Suomeen. Artisti esiintyy 50 Cent Finland -kiertueellaan yhteensä neljällä keikalla Seinäjoki Areenalla, Ouluhallissa, Turun Logomossa ja Kuopio-Hallissa.

Kiertueella lavan 50 Centille lämmittelevät suomalaisartistit on nyt paljastettu. Illan avaavat vantaalainen, jo useana vuosikymmenenä räppiä tehnyt Kube sekä oululainen poppia ja räppiä musiikissaan yhdistelevä Sana.

– Ihan kreisi fiilis. Kesti päiviä tajuta, että tämä on totta, tämä tapahtuu oikeasti. Olen aina unelmoinut isosti, mutta tämä ylittää kyllä kaikki mun haaveet ja odotukset. Mieletöntä, että pääsee lämppäämään maailmantähteä, ja vielä koko tämän Suomen kiertueelle. Ei sitä tunnetta voi sanoin kuvailla. Käsittämätöntä, Sana kommentoi Staralle.

– Olen niin kiitollinen ja onnellinen. Tämä on todella iso mahdollisuus, ja me odotetaan kiertuetta innolla mun tanssijoiden kanssa. Toivottavasti yleisö tykkää meidän showsta ja löytyisi myös uusia kuuntelijoita ja seuraajia mun matkalle, Sana toivoo.

Lisäksi Kuopion keikalla mukana on hiphopia ja rockia yhdistävä Mouhous. 50 Cent Finland -kiertue alkaa tiistaina 1. marraskuuta Seinäjoelta ja päättyy lauantaina 5. marraskuuta Kuopiossa. 50 Cent on esiintynyt Suomessa jo kahdesti tämän vuoden aikana. Räppäri nousi lavalle elokuussa Tampereen Blockfesteillä ja lokakuun alussa Helsingin Jäähallissa.