Matkustajakoneen lähtö viivästyi – matkustaja ulosti lattialle

Ohhoh! · Tim Isokivi

Lentokoneiden lähdöt viivästyvät monenlaisista syistä. Harva todennäköisesti osaisi odottaa lennon myöhästyvän matkustajan tehtyä tarpeensa koneen lattialle. Juuri näin kuitenkin kävi taannoin Lontoossa.

British Airwaysin Boeing 777-336 -matkustajakoneen oli määrä nousta Heathrow’n lentokentältä kohti Lagosia 7. lokakuuta. Koneeseennousun aikana yksi matkustajista riisui housunsa ja ulosti matkustamon lattialle. Tämän jälkeen hän istui ja käveli jätöstensä päällä sekä hieroi ulostetta penkkeihin.

Lähtö viivästyi, sillä hygieniasyistä kone täytyi siivota uudelleen läpikotaisesti. Matkustajat pääsivät lopulta nousemaan ilmaan kolme tuntia myöhemmin uudella koneella. The Sun -lehden mukaan British Airways on pahoittellut välikohtauksesta matkustajille aiheutuneita ongelmia.