Varkaat iskivät Megan Thee Stallionin kotiin – räppäri tarvitsee lomaa

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Suosittu yhdysvaltalainen räppäri Megan Thee Stallion on joutunut mittavan rikoksen uhriksi. Muusikon Los Angelesissa sijaisevaan kotiin iski kaksi varasta, joiden mukaan päätyi omaisuutta 300-400 tuhannen euron arvosta. Artisti ei ollut itse kotona rikoksen aikana.

Kaksi huppupäistä varasta murtautui Megan Thee Stallionin kotiin torstai-iltana rikkomalla lasioven. Tähden makuuhuoneeseen tunkeutuneet varkaat poistuivat mukanaan käteistä rahaa, elektroniikkaa ja koruja. Teko tallentui Page Six -lehden mukaan valvontakameroiden videolle.

Megan avautui kottelemuksesta sosiaalisessa mediassa. Hän kertoi tarvitsevansa lomaa henkisen ja fyysisen väsymyksen vuoksi. Ensin hän kuitenkin totesi hoitavansa vierailunsa Saturday Night Live -ohjelmassa, jossa hän vieraili 15. lokakuuta sekä juontajana että musiikkivieraana.

Megan Thee Stallion julkaisi tänä vuonna tuoreen Traumazine-albuminsa. Hänet nähtiin myös esiintymässä heinäkuussa jättiyleisölle Turun Ruisrockissa.