The Rasmus -yhtyeen ex-rumpali Janne Heiskanen menehtyi: ”Elät ikuisesti muistoissamme”

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Suomalaisen The Rasmus -yhtyeen alkuperäinen rumpali Janne Heiskanen on kuollut 43-vuotiaana. Muusikko soitti yhtyeessä vuosina 1995-1999. Asiasta tiedotti The Rasmus Instagramissa.

– Kuulimme eilisiltana surullisia uutisia: Janne Heiskanen on menehtynyt. Lepää rauhassa Janne 1979-2022. Elät ikuisesti muistossamme, The Rasmus kirjoitti.

Heiskanen soitti The Rasmuksen levyillä Peep, Playboys ja Hell of a Tester. The Rasmuksen mukaan rumpali oli heidän rytmiensä kulmakivi, ja yhtye kertoo viettäneensä muusikon kanssa useita hyviä hetkiä ja kokemuksia. Muusikko myös sävelsi Peep-albumin samannimisen kappaleen.

– Olimme teinejä aloittaessamme kiertämisen yhdessä, ja opimme hänen kanssaan musiikin ammattiniksejä. Vierailimme hänen kanssaan myös ensi kerttaa studiolla vuonna 1995, yhtye kirjoitti.

– Tässä kuvassa olemme Korson Ankkarockin bäkkärillä elokuussa 1996. Janne on toisena vasemmalta katsottuna. Esitämme syvimmät osanottomme Jannen perheelle ja rakkaille, muistokirjoitus pääättyi.