Odottamaton tutkimustulos: Joka kolmas pariskunta riitelee ruoasta

Lifestyle · Terhi Piiroinen

Pariskunnat saattavat nauttia yhdessä valmistetusta ruoasta. Arkena lähinnä keskitytään siihen, milloin syödään ja ruoaksi valikoituu joko nopeasti valmistettu ateria tai take away. Silti jokaisella henkilöllä voi olla omat tavoitteensa ruokavalion suhteen ja tämä voi aiheuttaa riitaa parisuhteessa ravitsemustuotteisiin erikoistuneen Herbalife Nutritionin mukaan.

– Erilaiset tavoitteet, salaa syöminen ja raha-asiat voivat aiheuttaa kitkaa suhteeseen, sanoo lääkäri Michael Thorp.

Yhtiön teettämän tutkimuksen mukaan 27 prosenttia suomalaispareista riitelee ruokavaliostaan. Tutkimuksesta selviää myös, että neljä kymmenestä suomalaisnaisesta uskoo elävänsä terveellisemmin kuin miehensä. Väitettä tukee se, että miehet uskovat naisia useammin kumppaninsa pitävän heidän elämäntapaansa epäterveellisenä.

– Erilaiset terveydelliset tavoitteet aiheuttavat tässä kuitenkin vaikeuksia kolmelle kymmenestä suomalaisparista. Asiasta voi nopeasti kehittyä riidanaihe, Thorp sanoo.