Pete Davidson otti yhteyttä Kim Kardashianiin – tämä on syy

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Realitytähti Kim Kardashian seurusteli koomikko Pete Davidsonin kanssa pian sen jälkeen, kun hän erosi aviomiehestään ja lastensa isästä Kanye Westistä. Suhde kuitenkin päättyi aikataulusyistä, sillä sekä Kardashianilla että Davidsonilla on parhaillaan lukuisia projekteja meneillään.

TMZ:n mukaan Pete Davidsonin kerrotaan ottaneen yhteyttä Kim Kardashianiin. Syynä ovat Kanye Westin julkisuuteen kertomat asiat muun muassa siitä, kuinka juutalaisomisteiset yritykset hallitsevat media ja musiikkia. Westin mukaan heidän kaikenlainen arvostelu on kiellettyä ja se vedetään automaattisesti antisemitistiseksi puheeksi. Koska kyseisillä tahoilla on valtaa, voivat he tuhota kenen tahansa uran sormia napsauttamalla.

Kanye West on leimattu sittemmin julkisuudessa sekopäiseksi ja harjoittavansa vihapuhetta. Davidson on ottanut yhteyttä Kim Kardashianiin huolehtuneena. Kardashian on sanonut, että ei hyväksy vihapuhetta missään muodossa. Hän ei kuitenkaan ole tekemisissä Davidsonin kanssa, eikä pari todennäköisesti palaa enää yhteen juoruista huolimatta. Saa nähdä, hyväksyykö Kardashian lastensa isän haukkumisen hulluksi ainoastaan siksi, että joku voi pahoittaa mielensä Westin henkilökohtaisista kokemuksista ja provokatiivisista puheista.