Räppäri Sana sai rajua kritiikkiä 50 Centin kiertueesta – lataa nyt täyslaidallisen takaisin

Viihdeuutiset · Stara.fi

Pitkän uran hiphopin parissa tehnyt Yhdysvaltalainen räppäri 50 Cent nähtiin äskettäin Suomessa minikiertueella, joka aiheutti monenlaista keskustelua. Keikoilla rap-legendan lämmittelijänä nähtiin suomalainen naisräppäri Sana, jonka kiinnitys kiertueelle sai odottamatonta kritiikkiä sosiaalisessa mediassa. Jotkut jopa pitivät naista epäsopivana lämppäriksi. Nyt Sana iskee kriitikoille täyslaidallisen.

– Jos sua v*tuttaa toisten onnistuminen, niin kannattaa miettiä onko sulla kaikki ihan hyvin omassa elämässä. Luulen, että ei ole. Keskity siis oikeesti vaan omaan hyvinvointiin ja omaan tekemiseen, älä toisten haukkumiseen tai valheellisen tiedon levittämiseen, johon myös törmäsin kiertueen tiimoilta. Toisen onnistuminen ei ole koskaan keltään muulta pois. Jokainen voi toteuttaa omia unelmiaan ihan samalla tavalla – sen sijaan että vaan kadehtii ja lyttää toisia, Sana kirjoittaa.

– Ollaan onnellisia toistemme puolesta ja kannustetaan toisiamme. Siitä tulee parempi mieli ihan jokaiselle. Ja muista, että sä oot hyvä juuri noin. Älä anna kenenkään painaa sua alas! Tää kiertuekokemus opetti paljon, ja nyt hiotaan settiä, treenataan ja odotellaan seuraavia keikkoja tanssijoiden ja bändin kanssa, hän jatkoi.