Aaron Carterin keskeneräiset muistelmat julkaistaan – Hilary Duff kritisoi

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Teinitähtenä julkisuuteen noussut laulaja Aaron Carter menehtyi syyskuun alussa 34-vuotiaana. Poptähti oli ennen kuolemaansa työstänyt kirjailija Andy Symondsin kanssa kesken jäänyttä elämäkertaansa, eli muistelmiaan. Teos kuitenkin julkaistaan nopealla aikataululla jo 15. marraskuuta.

Aaron Carter: An Incomplete Story of an Incomplete Life -kirjassa perehdyään popähden uraan, perheeseen ja mielenterveys- sekä päihdeongelmiin. Kirjassa käsitellään myös viihdemaailman tähtiä, joiden kanssa hän oli tekemisissä. Aaronilla oli teini-ikäisenä suhde Hilary Duffin kanssa, ja tähden mukaan he menettivät neitsyytensä toisilleen.

Keskeneräisen elämäkerran julkaiseminen pian Carterin kuoleman jälkeen on herättänyt runsaasti kritiikkiä. Tähden manageritiimi kuvaili sitä tiedotteessaan sydämettömäksi rahastukseksi. Myöskään Duff ei säästelly sanojaan kritisoidessaan kirjan julkaisemista.

– On surullista, että vain viikon sisällä Aaronin kuolemasta julkaistaan piitaamattomasti tragedialla rahoiksi laittava kirja. Julkaisija ei viitsinyt odottaa tai nähdä vaivaa tarkastatakseen kirjan todenperäisyyden. Aaronin elämäntarinan vesittäminen vahvistamattomaksi klikkisyötiksi on ällöttävää, Duff kuvaili Daily Mail -lehdelle.